perjantai 28. elokuuta 2015

Linnun tietä maailman ympäri 18

Mikäs siinä oli istuskella Camp Noulla ja ihmetellä näkemäänsä: Leo Messiä ja FC Barcelonan logoa pitelevää lintua. Messin tietysti tunnistin heti, mutta linnun tunnistamisessa piti turvautua lintukirjaan. Kyseinen lintu on

ruokokerttunen.


Linnun tietä maailman ympäri 17

Oli kesä, oli juhannus, oltiin nuoria!

Juhannuksen vietto Iniössä on jäänyt erityisesti mieleen, koska taisimme silloin olla niiden ensimmäisten joukossa, jotka näkivät pelottavan ison, jättikokoisen linnun. Lintubongarit tunnistivat, että lintu on

quail eli viiriäinen.


Jättiviiriäinen oli sen kesän sensaatio, jota ihmettelivät niin tiedemiehet kuin suuri yleisökin. Sitä tultiin katsomaan ihan ulkomailta asti. Pieni Iniö meni aivan sekaisin siitä ihmismäärästä. Kesän lopulla jättiviiriäinen oli aivan stressaantunut ja kuolikin ylirasituksen seurauksena.

 Tämä tapahtui paljon ennen kuuluisaa Ruokolahden leijonaa eikä nykynuoriso taida edes tietää koko asiasta. Halusinkin nyt palauttaa mieliin tämän kuuluisan Iniön jättiviiriäisen ja esitellä tämän kuvaharvinaisuuden :)

torstai 27. elokuuta 2015

Vaihto Jaana H-V:n kanssa

Jaana H-V:n ihastuttavia kortteja on ilo esitellä myös omassa blogissani.

Kiitos vaihdosta!

Häntä heiluu

Tosi lämmin

Tänään

Talviaamu

Tämän alimman kortin Jaana on tehnyt jo v. 2008. Korttiin on upeasti vangittu talvista tunnelmaa; aamun lupaus aurinkoisesta talvipäivästä, jolloin hanget kimaltelevat auringossa. Kortissa on taikaa. I love it!

Livevaihdossa saatuja ATC-kortteja, osa 2

Piikulla oli livevaihdossa mukana paljon uusia ATC-kortteja, joihin kovasti tykästyin. 
Siitä sitten seurasikin aika monen kortin vaihto.

Piikun tekemiä kortteja:

Marie & Ludwig 2

MM 2/8

Create magic

Levitä siipesi

Heart 1/10

Nameless 14

Lady Black

Livevaihdossa saatuja ATC- kortteja, osa 1

ATC-korttien livevaihdossa Turussa viime maanantaina sain paljon uusia kauniita, ihastuttavia, upeita ATC-kortteja.

Alicelta saadut kortit:

Be true

Enjoy the Show

Peace

Tarja K:lta (ei blogia) saadut kortit:

Marie A. with Pansies 1/2

Will you be my love?

Paris - the 1920s

Mariannen (ei blogia) kortit:

The handsome William

Clark

TJK 35/2015

Silpputehtaan Siskon mukava TJK-haaste on pyörinyt aktiivisesti myös kesän ajan, mutta minulla on ollut pitkä kesätauko osallistumisesta.

Nyt taas innolla mukaan ja jatketaan sukulaisten esittelyllä.

Isosetä Kalle August  (vaihdettu)

Kalle August oli nuoruudessaan iloluonteinen, vikkelä poika ja kuuluisa naisten naurattaja. Avioliitto Manta-tädin kanssa pisti Kalle Augustin ruotuun. Elämänsä ehtoopuolella Kalle August oli harras kirkossakävijä, joka piti Manta-tädin kanssa jälkikasvun (yhteensä 15 lasta) tiukassa herran kurissa ja nuhteessa. 


tiistai 25. elokuuta 2015

Filmitähtiä ja ruusuja

ATC-livevaihdossa elokuun (erityis)aiheena olivat filmitähdet ja ruusut.

Cary 1/2  (vaihdettu)

Cary 2/2 (vaihdettu)

Tumma kaunotar  1/2  (vaihdettu)


Greta Garbo 1/2  (vaihdettu)


Ruusun tuoksua  (vaihdettu)


Marilyn-rukka 1/2  (vaihdettu)


Marilyn-rukka 2/2  (vaihdettu)


Jumalainen Marilyn  (vaihdettu)

Nämä kaksi korttia jäivät vapaiksi:


Greta Garbo 2/2  (var. Jaanalle)


Tumma kaunotar 2/2  (var. Jaanalle)


maanantai 24. elokuuta 2015

Uusia ATC-kortteja

Kesällä käsityöt (virkkaus) on ollut ykkössijalla, mutta on niitä ATC-korttejakin sentään aina välillä valmistunut.

Huomasin, että pikku hiljaa on kiikuttanut mökille aina vaan enemmän askartelumateriaalia ja se on tietysti helpottanut ATC-korttien tekemistä.

Nämä kortit otan mukaan livevaihtotapaamiseen, joka on tänään Turussa klo 16 alk. Cafe Artissa. Tervetuloa mukaan!

 Livevaihtokaverit saavat valita ensin ja sen jälkeen kortit ovat kaikille vapaita vaihtoon, jos kiinnostusta on.

Villi ja vapaa 1/2  (vaihdettu)

Villi ja vapaa 2/2  (vaihdettu) 

Värikästä  (var. Jaanalle)

Väriä elämään  (vaihdettu)

Hattupäinen maatuska  (vaihdettu) 

Linda  (vaihdettu)

Iloinen tyttö  (vaihdettu)

Poika ja ruusu 2/3  (vaihdettu)

Kukkakimppu  (var. Macalle)

Varjon alla  (var. Jaanalle)

Lola  (vaihdettu)

Pikku torkut  (vaihdettu)

Kupissa  (Piikulle)

Elokuun ATC-korttini Ullalle

Minun Mona Lisani näyttävät tällaisilta:

Mona Lisa ruusutarhassa

Kaunis Mona Lisa

Mona kävi stylistilla


torstai 20. elokuuta 2015

Kuukausivaihto Ullan kanssa 8/2015

Elokuun aihe on Mona Lisa.

Kruunupää

Viuhka

Minäkin olen

Ensin en edes huomannut, kuka sieltä Mona Lisan takaa kurkistaa.  Mukavasti Ulriikka oli saanut myös mestariteoksen tekijän itsensä mukaan korttiin. Tykkäänkin erityisesti tästä alimmasta kortista :)

Kiitos vaihdosta - ja näissä merkeissä taas syyskuussa!