Näytetään tekstit, joissa on tunniste Canvastaulut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Canvastaulut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Taidettani Brasiliassa!

Eikös kuulostakin todella suuruudenhullulta tuo otsikko!

Kerroin jo aikaisemmin, että olen hurahtanut näiden taulujen tekemiseen. Toinen tytär lähti siskoaan tapaamaan Brasiliaan ja tuliaisten joukkoon pakkasin vävykandidaatille syntymäpäivälahjaksi tämän taulun.


Tytär lähetti kuvan ja siellä se taulu nyt lipaston päällä kököttää.

Minulla ei ole yhtään isoa kukkaleimasinta ja siksi olen joutunut ihan itte piirtämään näiden kukkasten ääriviivat. Yritin piirtää vaihteeksi erilaisia kukkia, mutta kotikriitikon palaute oli sellainen, että paras pysyä vain tässä mallisssa. 



maanantai 2. marraskuuta 2015

Toinen taulu

Olen nyt hurahtanut näihin Mixed media tauluihin. 

Kun on hyvät ohjeet, niin kotona voi jatkaa taiteilua. Soveltamalla pärjää ihan hyvin, vaikka kaikkia ohjeiden mukaisia tarvikkeita ei kotoa löydykään.

Vanhin tyttäreni sai tämän kukkataulun synttärilahjaksi.


Jatkoa seuraa; työn alla on kolme taulua :)

tiistai 20. lokakuuta 2015

Ensimmäinen tauluni!

Olin lauantaina Klemmarikellarissa  Tarun kurssilla Flowers on Canvas. 
Kyllä kannatti mennä!

Erinomainen opettaja, hyvät kirjalliset ohjeet kotiin, kivaa seuraa ja taas oppi jotain uutta.