Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muuta elämää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muuta elämää. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. toukokuuta 2019

ATC-työpajaohjaajana

Sain huhtikuussa olla ohjaamassa Viuhka-projektin ATC-työpajaa kahtena keskiviikkona.

 Osallistujat saivat työpajassa ensikosketuksen ATC-korttien maailmaan. 
Joukkomme oli pieni, mutta sitä innostuneempi.


Ensimmäisellä kerralla teimme kortteja lähinnä kollaasitekniikalla.


Toisella kerralla kokeilimme leimaamista. Pohjat valmistuivat gelatosliitujen avulla.



Luulenpa, että kipinä on syttynyt ja saamme uusia ATC-harrastajia joukkoomme...

maanantai 11. helmikuuta 2019

ATC-korttinäyttely Raision kirjastossa

Piiku jo omassa blogissaan esitteli Raision kirjaston aulassa olevaa

ATC-korttinäyttelyä.

Lisään täydennykseksi muutaman kuvan.


 Piiku järjestelee kortteja vitriiniin.

 Meillä oli käytössä vain yksi vitriini, vaikka niitä olisi tarvittu ainakin 2-3. Piti tehdä äärettömän ankaraa karsintaa esille laitettavista korteista. Omien korttiemme lisäksi halusimme näyttelyyn muutaman muun ATC harrastajan kortteja. Tarkoitus oli saada esille monipuolisesti erilaisia kortteja.

Tämän näyttelyn innoittamana lajittelin omat korttini tekijöiden mukaan. On pakko tunnustaa, että ATC-harrastuksen alkuvuosien erinomaiset säilytys- ja lajittelusysteemit olivat menneet pikkasen retuperälle.
Työ oli todella hidasta, sillä vähän väliä oli pysähdyttävä ihastelemaan pitkään jotain tiettyä korttia.

Äärettömän kiitolliseksi tunsin itseni niiden ATC-korttiaarteideni äärellä.

Aloinkin haaveilla sellaisesta näyttelystä, jossa olisi esillä vähintään yksi tai mieluummin useampi kortti jokaiselta ATC-vaihtokaveriltani.

Tällä kertaa näyttelyssä on kortteja Anskulta, Enkulilta, Sailalta, Vikkeltä, Sussulta ja Tarja K:lta  Piikun ja minun korttien lisäksi.










Näyttelyyn liittyvän ATC-askarteluillan pidimme kirjaston tiloissa 4.2.2019.

Nuorin askartelija oli 6-vuotias poika, joka teki kaksi ATC-korttia, joihin ihastuin erityisesti.




torstai 30. elokuuta 2018

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Kevään merkit -haaste

Sain Kevään merkit -haasteen Sailalta. Kiitos!

Kevään merkkejä kotona:


Kovasti ovat vielä heiveröisiä nämä taimet.

Ensimmäistä kertaa minulla on taimikasvatuksessa Tsinniaa.


___

Kevään merkkejä Espoossa lauantaina 21.4.2018:




___

Ehkä nämä Rut Brykin perhoslaatat voisi myös tulkita kevään merkeiksi :)


Kävimme viikonloppuna ystäviemme kanssa Espoon modernin taiteen museossa EMMASSA, jossa on pysyvä Bryk & Wirkkala katseluvarasto.

Vierailu täydensi mukavasti Turun taidemuseossa olevan Rut Brykin näyttelyn antia.

tiistai 6. helmikuuta 2018

On vain yksi Frida!

Tämän postaus syntyi Ullan ja minun helmikuun kuukausivaihdon aiheen eli Frida Kahlon innoittamana.


VIVA LA VIDA!


Vuonna 1997 olin katsomassa Frida Kahlon taideteoksia Helsingin kaupungin taidemuseossa. Useamman sattuman summana päädyin tähän näyttelyyn. Frida Kahlo oli minulle täysin tuntematon taiteilija.

Mutta niinhän se  elämässä on, että sattuma voi johdattaa meidät jonkun suuren äärelle.

 Käynti näyttelyssä on yksi niistä elämyksistä, jotka ilman muuta kuuluvat TOP 10 -taidekokemuksiini.

Siksi riemunkiljahduksia päästelin, kun viime syksynä yhden turkulaisen antikvariaatin ikkunassa näin alla olevan kirjan. Kirja on tehty ko. näyttelystä.
Kirjaa selatessa voin nyt fiilistellä ja muistella näyttelyä. Olenhan nähnyt Fridan taidetta livenä!



Aika pian näyttelyssä käynnin jälkeen luin Hayden Herreran kirjoittaman elämänkerran (löytyy omasta kirjahyllystä):


Kirja pitäisi kyllä lukea uudelleen.

Kirjahyllystä löytyy myös tämä kirpparilöytö, jota en ole vielä lukenut.


(Lukulistalla olevien kirjojen lista vaan kasvaa. Pitää nyt vaan nostaa tämä kirja listalla vähän ylemmäksi.)


Ja tietysti on pitänyt käydä katsomassa v. 2002 ensi-iltaan tullut elokuva Frida, jossa Salma Hayek näytteli Frida Kahloa.

Kuvahaun tulos haulle frida salma hayek

V. 2016 Kuopion kaupunginteatterissa esitettiin näytelmä Frida Kahlosta. Se jäi valitettavasti väliin. En tiedä, onko Suomessa tehty muita näytelmiä Fridasta.

----

"Fridan elämä on yhtä kuin hänen taiteensa ja toisaalta enemmän kuin hänen taiteensa. Ei niin, että hänen taiteensa tarvitsisivat hänen persoonansa ja elämäntarinansa tukea."


Fridan elämä oli selviytymiskertomus. Kärsimyksistä ja kivuista huolimatta kuoleman lähestyessä hän kirjoitti maalaukseensa:


ELÄKÖÖN ELÄMÄ!

Viva la vida watermelons - by Frida Kahlo

Puhutaan jopa Fridamaniasta. Ehkä jouduin sen valtaan v. 1997...