Eilen ensin muutama tunti ATC-korttien tekemistä mukavassa askarteluseurassa.
Sitten vaatteiden vaihto, vähän meikkiä ja taas mukavassa seurassa kohti Helsinkiä ja Hartwall Arenaa.
Uskokaa vaan, olin Antti Tuiskun Peto on irti -konsertissa!
Lippu oli hankittuna jo viime vuoden puolella ja kyllä siinä on ollut perheellä ja ystävillä ihmettelemistä. Olen arvuuttanut ihmisiä kysymällä, mihin konserttiin olen menossa. Oikeaa vastausta ei ole kukaan osannut sanoa. Vastaukseni on yleensä mykistänyt täysin tai sitten kommenttina on ollut, et oo totissasi.
Taitaa mulla olla aika rajoittunut ystäväpiiri :)
En ole ollut Antti Tuisku -fani enkä ole sitä konsertin jälkeenkään,
mutta kyllä kannatti mennä!
Upea show mahtavine tehosteineen. Antti Tuisku oli rautaisessa kunnossa. Oli siinä menoa ja meininkiä! Hieno kokemus.
Antti Tuisku piti konsertin puolivälissä pitkän puheen ja mainitsi siinä myös uransa vaikeudet ja toi esille tunteensa ja kiitollisuutensa siitä, mikä on nyt tilanne. Varmasti Antti Tuiskulle puheen pitäminen oli hyvin merkittävä ja tunteikas hetki, mutta minusta puhe oli liian pitkä ja minun konserttikokemustani se latisti. Sanotaanko, että sinänsä hyvä puhe väärässä paikassa. Enkä ylipäätänsä tykkään missään konsertissa puheista. Minulle sopisi oikein hyvin vaikka täysin puheeton konsertti.
Otsikko ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin ihan villiintynyt konsertissa. Kyllä minä tukevasti istuin koko konsertin penkissä enkä ruvennut huojumaan, heilumaan, saati tanssimaan. En laulanut, en kiljunut. Korvatulpat korvissa istuin ikäni edellyttämällä arvokkuudella :)
Mutta kyllä minä kovasti taputin!
Uskalsin kuitenkin päästää irti totutuista kuvioista ja omasta mielimusiikista ja lähteä kokemaan jotain ihan uutta.
Se oli minulle tärkeintä.
