lauantai 30. marraskuuta 2013

Sotaveteraanien arvostus?


Olin isäni kanssa paikallisten sotaveteraaniyhdistyksien pikkujoulujuhlassa. Sotaveteraani-isäni, joka on 88-vuotias, epäröi lähtemistään pitkään, mutta sain hänet lopulta houkuteltua juhlaan. Lupasin hakea hänelle ruuat ja kahvit noutopöydästä, muut mahdolliset tukipalvelut  ja kotiinlähdön heti, kun isä sitä haluaa. Juhlassa isäni (ja minut siinä mukana) ohjattiin kutsuvieraspöytien viereiseen pöytään. Juhla alkoi sanoilla : "Arvoisat sotaveteraanit, juhlien kunniavieraat..." Noin 150 hengen vierasjoukossa sotaveteraaneja oli kahdeksan. Tämä mainittiin erikseen!
Alkoi ruokailu ja luonnollisesti ajattelin, että veteraanit isäni mukaan lukien kutsutaan ottamaan ruokaa ensin. Veteraanien tukiyhdistyksen sihteeri, joka itse istui kutsuvieraiden joukossa, ilmoitti, että ensin ruokaa ottavat kutsuvieraat ja sitten  jatketaan pöydittäin. Kutsuvieraita olivat mm. kunnanjohtaja, kahden seurakunnan papit puolisoineen, veteraanipiirin edustajat sekä sotaveteraanien tukiyhdistyksen puheenjohtaja ja sihteeri puolisoineen. Kukaan heistä ei ikänsä puolesta ollut sotaa kokenut. Pöydittäin kuin mentiin, niin isäni sai ruokansa viimeisenä. Ei kai tämän näin pitänyt mennä, että kunniavieras saa ruokaa viimeisenä!
 
Ruokailun jälkeen alkoivat kutsuvieraiden puheet, joissa sanallisesti arvostettiin, kunnioitettiin ja kiitettiin paikalla olleita sotien veteraaneja. Irvokasta - sanon minä. Sanat puhuvat toista kuin teot. Siis kun ruokaa piti saada, niin oma suu oli lähinnä. Muuten sanavalmiista joukosta kunpa  joku olisi noussut ennen ruokailua ja sanonut, että veteraanit ensin ja vasta sitten me muut, mutta ei.
 
Juhlapuheiden jälkeen mitta oli jo niin täynnä, että otin isää käsikynkään ja me poistuimme juhlasta!
 
Nyt sitten kysymys, olinko liian herkkähipiäinen veteraaninen puolesta ja otin pulttia ihan turhasta? Menikö juhlissa kaikki lopulta kuitenkin ihan protokollan ja etiketin mukaan? 
 
 
                     

11 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Et kyllä ollut herkkähipiäinen, aivan käsittämätöntä mokaamista! No. vielä kun muutama vuosi kuluu, saavat arvohenkilöt juhlia ihan ilman veteraaneja.Kirjoita lehteen juttu.

Aino kirjoitti...

Olen samaa mieltä kuin Maca. Lehteen vain mielipidekirjoitus.

enkulin käsityöt kirjoitti...

USKOMATTOMAN TÖRKEÄÄ JA AJATTELEMATONTA


Minäkin antaisin palaa kynä sauhuten palautetta.

Manumiina kirjoitti...

Kiitos kommenteista!
Tiedättekö, minulla on vieläkin paha mieli isäni puolesta. Isäni ei ole koskaan tehnyt numeroa itsestään. Hän on aina tehnyt kovasti töitä eikä koskaan valittele vaivojaan. Juhlissakin huomasin, että hänen selkänsä on todella kipea ja liikkuminen tuskallista. Olen niin pahoillani, että houkuttelin isäni tällaiseen juhlaan, jotka todennäköisesti ovat hänen viimeiset veteraanijoulujuhlansa. Kuten Maca osuvasti kirjoitti, niin muutaman vuoden päästä saavat kutsuvieraat juhlia ihan rauhassa ilman veteraaneja.

Ulriikka kirjoitti...

Älä jätä mielipahaasi omaan tietoosi."Kutsuvierailla",joilla oma nokka oli lähin,kuuluu tietää,mikä on arvojärjestys veteraanijuhlissa.Kynä sauhuamaan ja kirjoitus lehteen,joka tavoittaa nämä nälkäisimmät!

Eija kirjoitti...

Samaa mieltä kuin edellä olevat. Eikös kysessä ollut veteraanijuhla, silloinhan veteraanit ovat kutsuvieraita, ainakin minun mielestäni.

SailaMaarit kirjoitti...

Käsittämätöntä, mutta toisaalta niin tätä päivää :(
Olen pahoillani isäsi ja muiden veteraanien puolesta.
<3

Eija kirjoitti...

Tuli kirjoitusvirhe kommenttiini, tarkoitus oli kirjoittaa veteraanienjuhla. Hyvää viikonloppua teille!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Minä mattimyöhäinen tein enkelit 19-30.11.2013.

Vieläkin on verenpaine korkealla isäsi puolesta. Anna hänelle isoja halauksia lohdutuksena.

Arja L kirjoitti...

Olipa törkeetä, ei voi muuta sanoa :(
Ilman muuta kirjoitat pitkän "kyllä minä ja isäni niin mielemme pahoitimme"- vuodatuksen paikalliseen lehteen, joka on melkoisen laajalevikkinen.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoita ensiksi TS:n yleisönosastolle,jotta laaja lukijajoukko saisi lukea sanojen ja tekojen ulkokultaisuudesta!!
Ja toiseksi järjestäneelle yhdistykselle,että menikö juhlajärjestelyt kaikkien sääntöjen mukaan,kun nämä kahdeksan veteraania,jotka olivat tämän juhlan ARVO-JA KUNNIAVIERAAT,saivat kokea näin hävettävää käytöstä.Kyllä mekin täällä niin mielemme pahoitimme.

Tämähän on kuin esim.häissä,jossa emäntä pyytäisi ORKESTERIA ruokailemaan ensiksi.

Uskomatonta!!!
Tätä pohti Tuikku ja sen mies