torstai 7. huhtikuuta 2016

Kalenterimania

Oletteko jo saaneet kalenterimaniatartunnan?

 Facebookissa on Kalenterimania-ryhmä, johon minutkin on nyt liitetty. Sitä kautta aloin selvittää, mistä tässä oikein on kyse.

Lyhyesti: nyt skräpätään kalentereita. 

Ideana on tehdä kalenterista oman näköisiä.  Kalenterin sivuille kiinnitetään tarroja ja kuvia, käytetään washiteippejä, leimataan jne. 

Maniaan "sairastuneet" esittelevät Facebookissa ja blogeissaan kalenterisivujaan ja -aukeamiaan. Vertaillaan eri kalentereita, jaetaan vinkkejä hyvistä ostopaikoista ja saadaan ideoita muiden kalentereista.

Opiskeltuani nämä perusasiat aloin katsella omaa kalenteriani sillä silmällä.

Minulla on Polkka Jam-kalenteri nyt toista vuotta.


Muutama kuva kalenterista sisältä.
 Monella sivulla oli sellaisia merkintöjä, joita en halua esitellä muille. Helmikuusta löytyi yksi kuvauskelpoinen aukeama. 
Olen tykännyt jo vuosia liimata kalenteriini elokuva- ja teatterilippuja. Jos joku osuva sarjakuvastrippi on osunut silmään, niin olen voinut tallentaa sen kalenteriini.




Vielä en tunne kalenteriskräppäystä ihan omaksi jutukseni. Luulen, että oma kalenterini jatkuu suurin piirtein samanlaisena.

Jos kalenteriskräppäystä alkaisi oikein tosissaan harrastaa, niin varmasti pitäisi olla se julkinen kalenteri, jota sitten esittelisi ja sitten se toinen kalenteri ihan vaan omaan käyttöön, johon voisi tehdä ne niin ei-julkiset merkinnät.

Sen verran kuitenkin hurahdin, että kävin Klemmarikellarissa ostoksilla ja ostin tällaisen.


Siis ihan oikean Happy Planner -kalenterin!

Kalenterin annan kuitenkin lahjaksi ja jään seuraamaan kuinka paljon lahjan saaja mahdollisesti innostuu kalenteriskräppäyksestä :)

6 kommenttia:

Silkku kirjoitti...

Wau, hienot jutskat:) Olen myös jäänyt koukkuun, mutta minun intohimoni on: BULLET JOURNAL joka on vähän kuin tuo mutta enemmän ja kaikki tehdään käsin. You Tubesta sen bongasin ja tämän vuoden alusta aloitin sitten oman, sitä en viitsi kuvata kun siellä on kaikki jutskat. Sen tarkoitus on että kaikki on samassa vihossa: päiväkirja, kalenteri, muistiinpanot ja mitä kaikkea sitä nyt keksiikään laittaa ylös. Minulla on vielä omat osionsa videoilleni, askarteluilleni, telkkaohjelmille joita seuraan ja sen semmoisille. Enkä varmaan koskaan palaa ihan tavalliseen kalenteriin tää on niin mun juttu;) No nyt tuli paasattua vähän liikaakin, sori, mutta kun haluaa jakaa tämän Bullet Journali idean kaikkien kanssa. Jos kiinnostaa mee ihmeessä katsoon You Tubeen, laitat vaan hakusanaksi Bullet Journal!

Arja L kirjoitti...

Olen näitä vähän varovasti pälyillyt, kiinnostaa (yllättävää), mutta en ole antanut itseni paremmin asiaan perehtyä kun edelleenkään kukaan ei ole tarjonnut vuorokauteen extratunteja.

Ulriikka kirjoitti...

En ole ryhmässä,mutta omaa kalenteri/päiväkirjaa olen pitänyt jo toista vuotta.En julkaise minäkään sivuja,koska siinä on kaikkea henk.kohtaista tekemisiäni ym.Mutta värikäs se on! Liiman siihen kaikkea sälää,mitä työpöydälleni jostain syystä kertyy,en malta heittää pois,kaikkea ei voi laittaa kortteihin.Siispä löysin paikan,joka mielellään ottaa vastaan nämä kaikki silput.Leikekirjaa olen pitänyt varmaan jo -70 luvulta.Niitä minulla on tooosi isot pinot.Leikekirjaani olen säilönyt tuttujen ihmisten kuolinilmoituksista ja hääkuvista teatterin pääsylippuihin.Joukossa tietenkin muutakin minua ja läheisiäni koskevaa.Tämä kaikki selittyy sillä,että olen jonkin sortin keräilijä luonne!

enkulin käsityöt kirjoitti...

En ole ehtinyt hurahtaa VIELÄ
Olen ihaillut blogeissa ihanuuksia ja mukaan varmaankin tulen jossain vaiheessa

RaijaAnnikki kirjoitti...

Ihana hurahdus tämäkin.Olen katsellut kyllä postauksia ja ohjeita mutten vielä ainakaan itse hurahtanut.

Susanna kirjoitti...

Juu minäkin tässä hurahdin muutama viikko takaperin ja tuunailin sitä omaa Planneriani. Ihanaa puuhaa!!! Vautsi sinä olet löytänyt tuollaisen Happy plannerin!!! Minä olen noita kuolannut YouTubessa ja ajattelin että niitä löytyy vain tuolta rapakon takaa tilaamalla ;)