tiistai 6. helmikuuta 2018

On vain yksi Frida!

Tämän postaus syntyi Ullan ja minun helmikuun kuukausivaihdon aiheen eli Frida Kahlon innoittamana.


VIVA LA VIDA!


Vuonna 1997 olin katsomassa Frida Kahlon taideteoksia Helsingin kaupungin taidemuseossa. Useamman sattuman summana päädyin tähän näyttelyyn. Frida Kahlo oli minulle täysin tuntematon taiteilija.

Mutta niinhän se  elämässä on, että sattuma voi johdattaa meidät jonkun suuren äärelle.

 Käynti näyttelyssä on yksi niistä elämyksistä, jotka ilman muuta kuuluvat TOP 10 -taidekokemuksiini.

Siksi riemunkiljahduksia päästelin, kun viime syksynä yhden turkulaisen antikvariaatin ikkunassa näin alla olevan kirjan. Kirja on tehty ko. näyttelystä.
Kirjaa selatessa voin nyt fiilistellä ja muistella näyttelyä. Olenhan nähnyt Fridan taidetta livenä!



Aika pian näyttelyssä käynnin jälkeen luin Hayden Herreran kirjoittaman elämänkerran (löytyy omasta kirjahyllystä):


Kirja pitäisi kyllä lukea uudelleen.

Kirjahyllystä löytyy myös tämä kirpparilöytö, jota en ole vielä lukenut.


(Lukulistalla olevien kirjojen lista vaan kasvaa. Pitää nyt vaan nostaa tämä kirja listalla vähän ylemmäksi.)


Ja tietysti on pitänyt käydä katsomassa v. 2002 ensi-iltaan tullut elokuva Frida, jossa Salma Hayek näytteli Frida Kahloa.

Kuvahaun tulos haulle frida salma hayek

V. 2016 Kuopion kaupunginteatterissa esitettiin näytelmä Frida Kahlosta. Se jäi valitettavasti väliin. En tiedä, onko Suomessa tehty muita näytelmiä Fridasta.

----

"Fridan elämä on yhtä kuin hänen taiteensa ja toisaalta enemmän kuin hänen taiteensa. Ei niin, että hänen taiteensa tarvitsisivat hänen persoonansa ja elämäntarinansa tukea."


Fridan elämä oli selviytymiskertomus. Kärsimyksistä ja kivuista huolimatta kuoleman lähestyessä hän kirjoitti maalaukseensa:


ELÄKÖÖN ELÄMÄ!

Viva la vida watermelons - by Frida Kahlo

Puhutaan jopa Fridamaniasta. Ehkä jouduin sen valtaan v. 1997...

3 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Minäkin ihailen Fridaa ja hänen taidettaan.

Ulriikka kirjoitti...

En yhtään ihmettele,jos olet hurahtanut fridaan!

Silkku kirjoitti...

Upea nainen ja upeaa taidetta:)