maanantai 11. maaliskuuta 2013

Muistikirjamaaliskuu, päivät 8, 9, 10 ja 11

Viikonlopun vietto häiritsi muistikirjan tekemistä, mutta nyt olen taas kirinyt muut kiinni.

Kahdeksantena päivänä virallinen tehtävänanto oli kerätä viisi satunnaista lausetta ko. päivänä lukemista blogeista. Minä tein kuitenkin oman versioni ja

keräsin viiden eri kirjailijan viidesta eri kirjasta viisi virkettä.
 
 
 
Kuka tietää (tai arvaa), kenen kirjailijan tekstiä on:
 
"MITÄPÄ MUUTA SITÄ IHMINEN LOPULTA TARVITSEE KUIN HYVÄÄ JATKOA."

 
Yhdeksäntenä päivänä muistikirjaan piti lisätä resepti, jota on halunnut kokeilla.
 
 
Onko tämä mämmiä? Mustapapukeitto näyttää vaan ei maistu mämmiltä. Tämä voisi olla  hyvä lisä brasilialaisen illan menuun. Pitääpä kokeilla :)
 
Kymmenentenä päivänä laadittiin Top 10-lista vapaavalintaisesta aiheesta.
 
Listasin paikkoja, maita ja kaupunkeja, joissa haluaisin käydä.
 
Ja tänään paljastetaan, mitä on syöty. Päätin paljastaa kuitenkin vähän enemmän eli kahden viikon lounaslistani :)
 
Tämä mukava Muistikirjamaaliskuu-haaste löytyy täältä.
 



3 kommenttia:

Kotilaiska kirjoitti...

Mielenkiintoisia sivuja kaikki ja olet ryhtynyt varsinaiseksi oman tien kulkijaksi.Minä olin juuri saamaisillani matkakortin valmiiks ja alottamassa ruokalistan teon kun naapurin isänä pöllähti kylään :( nyt ne jää varmaan huomiselle kun on jo näin myöhä ja valvominen ei oikeen sovi kun huomen on taas herätys 5.30

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana muistikirjan sivu. Varasin puput sinulle. Minä ottaisin Onnen kukkaa monta ja kukkasilla kaunihilla kortit jos ovat vapaita.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania! Noissa kirjailijoiden lauseissa on tuttujakin, en vain muista kenen.