sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Uusi kukkamaljakko - ja muuta höpinää

Kävin eilen Raisiossa Vanha-Vanto sisustuskirppiksellä. Myynnissä oli kaikkea kivaa; vanhaa tavaraa kirppistyyliin ja uutta taitavien käsien tekemää. Joitakin ideoita jäi mieleen, jos itsekin voisi toteuttaa. Omat ostokseni olivat pieniä, mutta yhden ostokseni haluan nyt esitellä.
 
Ostin ystäväni pöydästä vanhan kannellisen peltipurkin, joka viehätti silmääni. En silloin sen enempää miettinyt sille käyttötarkoitusta, vaan ajattelin viedä sen mökille muiden purkkien joukkoon. Illalla kun sitä kotona katselin, niin käyttötarkoitus olikin ihan selvä:
 
uusi kukkamaljakko.
 
 
 
Ihan suoraan en kylläkään voinut purkkia ottaa kukkamaljakoksi. Purkin sisällä on lasipurkki, jossa vesi ja kukat ovat. Kukkakimppu oli valmiina kotona. Seuraavaksi haluaisin kokeilla,  miltä näyttää jos "maljakossa" olisi kirkkaan punaisia ruusuja ja vaikkapa harsokukkaa. Näette tässä samalla kauniin liinani, joka on kirppisostos jo muutaman vuoden takaa.
 
Enpä huomannut ottaa purkista kuvaa kannen kanssa. Tässäkin lähikuvassa purkki on jo uudessa käyttötarkoituksessa.
 
Sitten muuta höpinää:
 
Kunhan saan hommat tehtyä kotona ja tavarat pakattua, aion lähteä mökille muutamaksi päiväksi. Jos sääennusteet pitävät paikkansa, niin kaunista ilmaa on luvassa. Pääsen taas puutarhatöihin - voimieni mukaan. Pitkästä, pitkästä aikaa on tulossa sellainen viikko, ettei ole yhtään lääkärissä käyntiä tai uutta tutkimusta. Viime syksytä alkaen on tutkittu, mutta valmista ei tule. Ja kun ei ole selvää diagnoosia, niin ei ole hoitoa eikä eläke mene läpi. Neurologisella puolella ei kuulema ole kovinkaan harvinaista, että diagnoosin saaminen kestää. Tiedä häntä. Pikkasen tämä alkaa joka tapauksessa ottaa päähän!!! Saan tässä samalla kaupan päälle roppakaupalla kokemuksia, miten suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä ja erityisesti erikoissairaanhoito toimii. Jos kiteytän kokemuksiani, niin huolestuttavalta kehityksen suunta vaikuttaa. Mutta tästä sitten ehkä joskus enemmän.
 
Nyt siis on muutaman päivän tauko blogissani. Tänään lähtee postilaatikkoon pari ATC-vaihtokirjettä. Lisää sitten, kun palaan takaisin mökiltä. Mukavaa, että taas löytyi ATC-vaihtokavereita! Ja aina on hyvä, jos lisää löytyy :)
 
KESÄISEN KAUNIITA TOUKOKUUN PÄIVIÄ TEILLE KAIKILLE!
 
 



3 kommenttia:

Leila kirjoitti...

Ihana maljakko!!
Voi pyrokratia sanon minä...eläkehakemukset takkuaa ja viipyy turhan pitkään. Muistan itse kun neljä vuotta sitten haettiin puolieläkettä minulle, ensin kuntoutuksen kautta ja sitten työterveyshuollon kautta. Ei tullut valmista ei. Minä mumma päätin tehdä itse hakemuksen ja johan meni läpi!!!!Siihen laitoin KAIKKI kolmenvuoden "sairauteni" ja koetulokseni...oikein latinankielisillä nimilläkin vielä.
Toivotaan että pian selviää sinunkin eläkkeesi.
Ihania ja aurinkoisia päiviä sinulle Sanna. Nauti mökkeilystä.

Ulriikka kirjoitti...

Kaunis on purkki,mutta kaunis on liinakin! Ihanaa mökkeilyilmaa,nauti luonnon rauhasta!

Tanja kirjoitti...

Miten olis ATC-vaihto?