perjantai 20. syyskuuta 2013

Ensimmäinen pikkualbumi tekeillä

Blogisurffailuja harrastaessani olen nähnyt monia upeita minialbumeja ja samalla on herännyt mielessä ajatus, osaisinko minä tehdä sellaisen.  Löysin kirjahyllystäni sattumalta aiheeseen liittyvän kirjan Talleta tähtihetket Skräppää hauskoja pikkualbumeja. (Tässä vaiheessa mietin, että ostanko liikaa kirjoja, kun aina en edes muista, mitä kirjoja omistan.) Kirjasta sain hyviä vinkkejä ja lisäuskoa sille, että aina kannattaa kokeilla.
 
Leikkasin ohuesta pahvista 13 lehteä albumiini ja päällystin ne erilaisilla papereilla. Kansilehdessä käytin gessoa, akryylivärejä ja leimailua. Sen jälkeen tein reiät ihan tavallisella reijittäjällä. Valmiit sivut on tarkoitus kiinnittää saranarenkailla. Albumin värimaailma on vihreäsävyinen.
 
Tähän ensimmäiseen minialbumiini tulee ATC-kortteja, joiden aiheena ovat puput. Omien korttieni lisäksi albumiin tulee vaihdossa saamiani kortteja.  
 
Nyt on kansi valmiina. Siinä on joskus kauan sitten tehty ATC-kortti ensimmäisen blogini ajoilta.
 


 
Olen aivan innoissani tästä albumista. Nyt jatkamaan varsinaisten sivujen kanssa :)

9 kommenttia:

Leila kirjoitti...

WAU!!! Kylläpäs taas ajatukset menevät samaan suuntaan. Meikämumma on juuri kattastanut papereita ja aatellut että jospa ATC korttia saisi johonkin albuumin tapaiseen. Tikkuamisia on kyllä vielä niin paljon Jouluksi että saa nähdä koska ehtii......
Laita kuvia kun alkaa valmistumaan.
Mukavaa viikonloppua ja askartelua:):)

Susanna kirjoitti...

Kyllä tuli mahtava kerrassaan ja aivan ihanat värit!!! WAU!

Selma kirjoitti...

Hyvin olet onnistunut ja lupaavalta näyttää jatkokin. Albumeita on niin kivaa rustailla :)

Eija kirjoitti...

Kaunista :)

Aino kirjoitti...

Upea albumi.

Maca kirjoitti...

Oikein mukavan näköinen kansi!

Kirsti kirjoitti...

Todella kaunis kansi! Se on hienosti suunniteltu!
Kiva odotella sisäkuvia!

Funchis kirjoitti...

Niin nätti, niin nätti ja upeanvärinenkin ! Mutta taitaa olla aikaavievä projekti, isotöinen.

Armiida kirjoitti...

Hieno on. Näitä tammöisiä on tosi kiva tehdä.