keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Minä se vaan virkkaan tiskirättejä ja vähän muutakin

Tyttärelle tiskirätti


ja toinenkin.

Tyttärelle olen virkannut jo monta rättiä. Rättejä voi kierrättää nopeassa tahdissa pesuun ja käyttöön. Ei tarvitse pelätä, että räteistä tulisi pöpöpesiä tai hajuongelmia. Itse asiassa tuntuu, että rättien ominaisuudet vaan paranevat pesujen myötä.

Tyttärentyttärelle pieni pussukka.


Tämä on toinen virkkaamani pussukka, jossa lähdetään virkkaamaan vetoketjusta alaspäin. Nyt sain jo suht koht siististi virkattua vetoketjun pitkät sivut, mutta päät tuottavat edelleen suuria vaikeuksia. Jatkossa pitää kiinnittää huomiota tähän vetoketjua ostaessa ja valita sellainen vetoketju, jossa on mahdollisimman lyhyet päät.

Vauvalle peitto.


Vauva syntyi 3.9. ja peitto ehti sentään valmistua ennen. Pajuneliöt kylläkin olivat valmiina jo pitkään, mutta se lankojen päättely ja palojen yhdistäminen on sellaista hommaa, johon saa itsensä suorastaa pakottaa. Pitäis se työvaihe ulkoistaa, mutta kenelle?

Ja mitähän näistä sitten tulee ja kenelle?


Viimeisin villitys on afrikankukkien virkkaaminen. Päätin jo etukäteen, että max kuusi kukkaa ja sitten päättelen kaikki langat ennen kuin alan virkata uusia. No, ensimmäiset kuusi on virkattu ja langat päätelty. Nyt on virkattu lisää kahdeksan kukkaa, joista on langat päättelemättä. Helposti sitä lipsuu.
Tuli tässä mieleen sekin kokemus, kun piti päätellä lähes 200 isoäidin neliön langat (joka kerros eri värillä) yhtä soittoa. Sen muistelu ehkä auttaa taas pääsemään kuriin ja järjestykseen. Ei enää yhtään lisäkukkaa ennen kuin jo valmiiden kukkien langat on päätelty!

Ehkä näistäkin tulee sitten aikanaan peitto...


5 kommenttia:

RaijaAnnikki kirjoitti...

Olet ahkera.Miten kauniita jopa tiskirätit,ihanat värit.Nuo ympyrät ja kaikki,oi että osaat.

Maca kirjoitti...

Näppärän näköisiä rättejä.

Armiida kirjoitti...

Hienoja rättejä, kaunis peite, kiva pussukka eli monta onnistunutta työtä. Minustakin niiden palojen päätteleminen on pahinta hommaa palatöiden tekemisessä.

Eija kirjoitti...

Ihania värejä tiskiräteissä. Minä olen neulonut tiskirättejä, kun tuo virkkaaminen sujuu minulta niin hitaasti :) Ajatuksena on ollut tuhota kaikki yksittäiset puuvillalankakerät rätteihin, mutta jostain kumman syystä niitä keriä on kertynyt ihan tuhoton määrä. Kaikki eri merkkisiä ja paksuisia :)
Aikoja sitten, kun tein isoäidinneliöistä vauvanpeiton, niin silloin opettelin virkkaamaan langan vaihtokohdassa päät piiloon, se helpotti tuota viimeistelyä, joka on minullekkin tuskaista. Mukavia virkkaushetkiä sinulle!

Silkku kirjoitti...

Voi miten ihania tiskirättejä ja peitto on kyllä niin suloinen;) Noita on varmasti kiva tehdä.