keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Viisi vuotta sitten

Tein ensimmäisen ATC-korttini 2.1.2008. Kortti on nimeltään Pikkuveli. Kortissa on pohjana värillinen pahvi, johon on liimattu kiiltokuva, valokuvasta leikattu kuva, pari leikkurilla tehtyä sydäntä  ja nauhanpätkä alareunaan.
 
 
Tätä ennen olin joulun välipäivinä ystävän luona vierailulla selannut jotakin naistenlehteä, jossa oli juttu ATC-harrastuksesta. Mielenkiinto oli herätetty ja kotiin päästyäni aloin etsiä googlesta tietoa ATC-korteista. Sisälläni piilossa ollut pikku askartelija heräsi. Intoa oli, mutta ei materiaalia, ei osaamista eikä paljon luovuuttakaan. Muistan leikelleeni joulupapereita ja nauhanpätkiä. Etsin lasten killtokuvia ja tarroja. Sydänleikkurikin löytyi. Mies auttoi mittaamalla ja leikkaamalla pahvinpaloista ATC-korttien pohjia. Tiimarista tein ensimmäiset materiaaliostokset. Siitä se sitten alkoi ja olin vahvasti koukussa ATC-kortteihin!
 
Muistan, miten uusi harrastukseni herätti ihmetystä perhe- ja ystäväpiirissä. En minä ollut aiemmin ollut mikään käsityö- tai askarteluihminen. Lähinnä minut tunnettiin ahkerana lukijana. Viiden vuoden aikana lukeminen on selvästikin väistynyt kakkoseksi ja yleensäkin paperiaskartelusta on tullut ykkösharrastukseni.
 
Sitten alkoivat vierailut muiden ATC-harrastajien blogeissa ja korttivaihdot. Oman blogini ensimmäinen kirjoitus on päivätty 15.7.2008. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina...
 
Nyt olisi mukava lukea teidän muiden kertomuksia siitä, mistä kipinä omaan ATC-harrastukseen syntyi.
 
Tähän ja omiin viiden vuoden muisteluihini liittyen blogissani on ARVONTA, johon voit osallistua jättämällä kommentin tähän kirjoitukseen. Toivon, että samalla kerrot joko siinä kommentissa tai omassa blogissasi, miten ATC-harrastuksesi alkoi. 
 
Arvontaan osallistumisaika päättyy 27.1. klo 18. Arvonta on sen jälkeen.
 
Kuva arvontapalkinnosta tulee tähän sen jälkeen, kun olen vielä vähän tehnyt ostoksia :)
 

35 kommenttia:

SailaMaarit kirjoitti...

Minä aloitin ATC-askarteluni hieman aikaisemmin kuin Sanna :) Ensin olin innostunut decoista, jonka takia perustin blogin syyskuussa -07.

Tässä kopio postauksestani blogissani (http://violetti.vuodatus.net)01.12.2007: "Atc-kortit alkoivat kiinnostaa jokin aika sitten ja päivittäin olen niitä ihastellut toisten blogeissa. Rohkeus(?) tehdä omia puuttui...kunnes eilen ilmoittauduin hiekkaoliivin ATC31-vaihtoon. Eilen illalla syntyivät elämäni ensimmäiset 3 ATC-korttia :) Korttien tekeminen tuntuu niin mukavalta puuhalta, että siihen jäänee helposti koukkuun... Nyt lisään decoilun rinnalle ATC:n.". Aivan oikeaan osui arveluni atc-kortteilun koukuttavuudesta :D

Atc-korttien tekemiseen innostuin vieraillessani Arja L.:n blogissa, jossa oli esillä mm. "King"-niminen lintu-atc. Ihastuin siihen niin, että en päässyt asiasta yli eikä siinä muu auttanut kuin alkaa itsekin askarrella kortteja, että olisi vaihtareita tarjota... Ja niin minä sitten sain tuon kortin itselleni :D Sen jälkeen on melkoinen määrä kortteja valmistunut sekä vaihtareita kansioihin kertynyt. Harmittaa, kun en hoksannut numeroida omia korttejani. Nyt olisi mielenkiintoista tietää montako korttia on käsistäni syntynyt. Useampia satoja kuitenkin ja harrastus jatkuu...

tarja.o kirjoitti...

Olipa kiva lukea tarinasi atc korttien maailmaan:) sinulla sentäs on hieno ensimmäinen korttisi:) Oma tarinani omalla sivulla, tässä linkki:)

RAIJA ANNIKKI kirjoitti...

Kerron aiheesta myöhemmin mutta täällä sinulle tunnustus.

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Saila!
Sinä olet ollut niitä ensimmäisiä vaihtokavereitani, ehkä jopa ensimmäinen. Nyt harmittaa, ettei ole tullut alusta asti kirjattua ylös näitä asioita. Ja korttien numerointi puuttuu minultakin.
Ja kyllä, harrastus jatkuu...

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Tarja!
Kävin lukemasi tarinasi. Todella tärkeän asian nostit esille, kun kerroit Kotilaiskalta saaduista positiivivista sanoista ensimmäisessä vaihdossa. Ilman myönteistä ja hyväksyvää kannustusta oma intonikin olisi varmasti loppunut nopeasti. Tähän harrastukseen liittyy kaiken kaikkiaan paljon positiivisia asioita ja yksi niistä on se kiittävä, hyviä puolia esiin nostava, kannustava ja toisia tukeva kommentointi blogeissa.

SailaMaarit kirjoitti...

Katselin vanhasta blogistani, että 17.06.08 on sinulta kommentti, jossa pyydät vaihtoa kanssani ja tosiaankaan sinulla ei ole vielä silloin blogia :) Viikkoa myöhemmin olen postannut sinulta saamani 3 vaihtaria, mutta harmillista ettei kuvaa niistä pysty blogistani enää katsomaan :( Kaikki sinulta saamani vaihtarit ovat kuitenkin kansiossa tallessa ja niitä on kaikkiaan yli 150kpl... :D Otan kortit mukaani, kunhan tapaamme <3

RAIJA ANNIKKI kirjoitti...

Täältä löytyy stooria...

Jipe kirjoitti...

Täällä minun atc- historiaani:))

Mervi kirjoitti...

Blogistani löytyy minun muisteloni:)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Nuo atc-kortit koukuttavat todella ja vaihtokuoria minäkin lähettelen ja saan

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Raija Annikki!
Mukavaa on saada tunnustus ja stooria oli kiva lukea :)

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Jipe!
Mahtavan määrän kortteja olet tehnyt. Kivasti kirjoitit, että vaihtojen yhteydessä lähetetty matsku on todella vapaaehtoista eli joku lähettää vähemmän ja joku enemmän ja joku ei lainkaan. "Vaihtoetiketin" mukaan kaikki on sopivaa :)

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Mervi!
Muistelossasi mainisit Hiekkaoliivin blogin. Sieltä minäkin alkuaioina sain paljon tietoa tästä harrastuksesta.

Unknown kirjoitti...

Itse taisin aloitella vasta vuo sitten tämän harrastuksen, Vilimarikan innoittamana. Ensin olin ihan, että tosi tylsää, mua ei ainakaan kiinnosta tehdä noita, kunnes tein ekan korttini :). Sitten jäin koukkuun. Välillä teen enemmän kortteja, välillä on taukoa. Ehkäpä kirjoitan tästä blogiini joku päivä, kunhan ehdin.

Sisko kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sisko kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sisko kirjoitti...

Kaikki alkoi maaliskuussa 2008. Ansku oli Kirppisohjelmassa tv:ssä.Löysin Anskun blogin ja filmitähtihaasteen.Halusin mukaan ja aloitin blogin samalla. Kummastakaan ei ollut hajuakaan!
Näin kirjoitin avaussanat:
"Suuret avajaiset? No eipä sentään. Olemattomilla taidoillani pykäsin "putiikin" pystyyn ja tässä ollaan.
Ja kiire ja sutina johtuu siitä, että ATC kolahti ja heti kovaa!Anskun blogissa sain kiilattua itseni sinne filmitähtikorttien vaihtoon vaikka ainuttakaan
korttia ei ole kukaan nähnyt missään ja nimen perässäkin luki: "blogiton"
Se asia tässä nyt on sitten korjattu.
Ei tässä paljon voi henkseleitä paukutella..
Mutta vähitellen tänne saan varmasti jotain luettavaakin ja kuvia..."
Ensimmäinen kortti!
Anskulle olen ikikiitollinen, että otti minut mukaan "puskista". Reissu on ollut mahtava (enimmäkseen) ja jatkuu!
Lähes yhtä kauan on siis kortteja tehty Manumiinan kanssa.=o)

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Enkuli!
Näin on, ATC-kortit koukuttavat :)

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Riina!
Juu, eka kortti on vähän "vaarallinen", sillä siitä se sitten alkaa...

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Sisko!
Meitä suurin piirtein samoihin aikoihin alottaneita tuntuu olevan aika monta. Ensimmäiset kortit ovat jotenkin niin hellyyttävän suloisia :)

Vilimarika kirjoitti...

Onpas sinulla pitkä atc-historia!Onneksi olkoon! Minulla vasta vuosi tuli täyteen. :) Kerron blogissani enemmän atc-alkumetreistäni. Kiitos mielenkiintoisesta aiheesta! Mukana siis arvonnassa.

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Vilimarika!
Mukava oli lukea elävää tarinaa ATC-alkumetreistäsi. Livevaihdot ovat tosi kivoja. Täällä Turussakin niitä oli aiemmin, mutta nyt into on laantunut. Kotilaiska taisi tehdä syksyllä oikean livevaihtomatkan ympäri Suomea. Tosi kiva idea!

Kainis kirjoitti...

Olen aivan uusi edellisiin verrattuna, koska ensimmäisen ATC-korttini tein 11.11.2012. Hääräämö-blogin kautta eksyin Lauran korttihaasteen sivuille ja sieltä sitten TTM-haasteeseen, johon tein ensimmäiseni, toistaiseksi ehkä parhaan korttini?
Ekan vaihtoni tein Kotilaiskan kanssa ja sain todella myönteistä palautetta, joten eiköhän Kotilaiska ole oppiäitini tällä saralla. Hänen kierrätysteemansa viehättää kovasti.
Olin kyllä joskus kauan sitten kuullut korteista, liekö tuosta em Kirppis-ohjelmasta, joka olikin lempparini. Nyt sitten kolahti ja äsken tuossa skannailin 40. korttia.

Armiida kirjoitti...

tc-kortteihin törmäsin jo ennen kun aloittelin blogini pitämistä 2008 kesällä. Ensimmäiset kortit olivat nyt ajatellen aika avuttomia, niitä en vaihtanut, vaan ne menivät roskien joukkoon. Harjoittelin siis salaa, ennen aloittamista. Johonkin vaihtoon, en muista mihin, osallistuin blogittomana muutaman kerran. Sieltä se alkoi, eikä innostus ole loppunut, vaan niitä on edelleen niin hauskaa tehdä.

Armiida kirjoitti...

Oi, nyt minä muistankin sen blogin. Sehän oli se Hiekkaoliivin blogi munullakin, josta aloittelin atc-taipaleeni.

Maca kirjoitti...

Minun atc-kortteiluni alkoi huhtikuussa -12. Otin osaa johonkin haasteeseen, mutta enpä löytänyt merkintää kenenkä. Epäilen, että syynä oli Kotilaiska.En tiennyt mistään mitään. Pikkuhiljaa opin jotain. Ensimmäisiin Atc-kortteihini olin kyllä tyytyväinen.Ihan alunperin tein ensin tavallisia kortteja ja ne olivat kyllä niinkuin alakoululaisen tekemiä.Jotenkin tämä atc-kortteilu tuntuu omimmalta, koska siinä voi kertoa kokonaisen tarinan tai ainakin alun.haasteet ovat hauskoja.Neuvoja olen saanut teiltä kaikilta. Kiitos teille!

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Kainis!
Mukavaa, että olet löytänyt blogini. Kävin heti vastavierailulla ja löysin hienoja kortteja. Kierrätysteemaa kannatan myös, mutta välillä on kuitenkin niin mukava käydä askarteluostoksilla ja tehdä kortteja uusista materiaaleista :)

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Armiida!
Vai olet ollut salaharjoittelija :)
Täysin voin yhtyä sinun, vaikka vuosia on kulunut, niin edellen ATC-kortteja on hauska tehdä.

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Maca!
Sinä saat sitten viettää kohta ATC-kortteilun 1-vuotissynttäreitä.
Kirjoitit, että pikkuhiljaa opit jotain. Tässä harrastuksessa on mielestäni mukavaa myös se, että koko ajan oppii uuttaa ja voi kokeilla jotain uuttaa. Ainakin itsellä luovuus ja ideat ovat kehittyneet vuosien myötä. Tosi paljon on saanut oppia myös muilta.

Ulriikka kirjoitti...

Kirjoitin blogiini,miten minun historiaani ilmestyivät ATC kortit.Saila,meidän yhteinen ystävämme,oli minun ensuimmäinen vaihtokaveri.Jo ennenkuin minulla edes oli blogia!

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Ulla!
Mukava oli lukea sinun ATC-historiaasi. Sinun kanssasi minulla on myös ollut ilo tehdä livevaihtoja :)
Saila tosiaan on meidän molempien ensimmäisiä vaihtoystäviämme.

Leila kirjoitti...

Täälä näitä muisteloita. Kiitos Sanna näistä mukavista hetkistä!

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Leila!
Samaan "5-vuotiskerhoon" kuulutaan! Paljon olemme tehneet vaihtoja ja minulla on monta sinun ihanaa ATC-korttiasi.

Selma kirjoitti...

Minukin muistelot näkyvät nyt, vaikka ei ne kovin kummoiset olekaan. Muutama päivä ilman tietokonetta ja tuntuu, että en ole enää ollenkaan ajantasalla.
Kivaa oli lukea korttihistoriaasi Sanna. Kiitos siitä :)

Manumiina kirjoitti...

Kiitos Selma!
Mukava oli lukea muisteloitasi! Minä olen laittanut kyllä talteen ne ensimmäiset harjoitelmanikin. On sitten mukava verrata, onko jotain kehitystä tapahtunut :) Myöhemmin olen joitakin hirvityskorttejani kylläkin laittanut roskikseen.