tiistai 9. huhtikuuta 2013

Koti-Suomessa jälleen!

Eilinen kotimatka alkoi klo 10 aikoihin Madridista hotellin respan soittamalla taksilla lentokentälle. Niin piti olla "varma" kyyti ilman ylimääräisiä kiertomatkoja ja lisähintaa, mutta toisin kävi. Kovasti kiertelimme pitkin ja poikin Madridin tieverkostoa ja näin ollen noin 30 euron suuruiseksi arvioitu taksimatka maksoi lopulta 53,10 euroa. Mikäs siinä sitten auttoi. Maksaa piti, kun yhteinen kieli puuttui asian (=huijauksen) selvittämiseksi. Espanjassa puhuttiin muuten yllättävän vähän ja huonosti englantia. Espanjan kieltä osaava tytär oli erinomainen tulkki matkan aikana, mutta tässä asiassa hänestä ei enää ollut apua, sillä hän suuntasi Madridista takaisin Salamancaan.

Olimme varanneet Madridin lentokentälle varmuuden vuoksi runsaasti aikaa, mutta lähtöselvitys ja turvatarkastus sujuivat tosi nopeasti, joten istumiseen ja odotteluun jäi kyllä ihan riittävästi aikaa! Ja pahaksi onneksi myös shoppailuun, sillä pitihän loputkin rahat kuluttaa :)

Madridista lensimme Kööpenhaminaan, jossa odotimme jatkoyhteyttä, lentoa Turkuun kuusi tuntia. Nyt odottelu alkoi tuntua jo aika tuskalliselta. Tämä on sitä matkustelun ikävintä puolta. Monenlaista viihdykettä yritettiin keksiä. Koska mukana oli kaksi koululaista, niin heidän kanssaan opiskeltiin englannin sanoja tuleviin sanakokeisiin (en tiedä, oliko tyttöjen mielestä viihdykettä), pelattiin korttia, tutustuttiin kauppoihin (enää ei ollut varaa ostoksiin), tehtiin kävelylenkkejä puuntuneiden jalkojen verryttelemiseksi ja syötiin eväitä. Lentokenttäkahviloiden ja -ravintoloiden hinnat ovat sitä luokkaa, että eipä niistä tee mieli ostaa kuin ihan välttämätöntä. Varsinkin kun oli jo ehtinyt tottua Espanjan "ulkona syömisen" edulliseen hintatasoon.

Lopulta pääsimme lähtemään SAS:n koneella kohti Turkua. Ensin kylläkin tietokoneen päivitys (näin me ainakin asian ymmärsimme) viivästytti lentoa jonkin verran. Turun lentokentän yläpuolella me lentelimme pitkän aikaa ympyrää ja asia alkoi jo ihmetyttää. Lopulta kuitenkin laskeuduimme ja lentoemäntä kertoi miehelleni, että Turussa kiitorataa oli puhdistettu 15 metriä liian vähän ja sen puhdistusta jouduttiin odottamaan. Lentokapteeni ei olisi kuulema enää kovin kauan odottanut, vaan olisi lentänyt Helsinkiin. Siinä sitä sitten olisikin ollut ihmettelemistä. En tiedä, olisiko meidät sitten kuljetettu taksilla Turkuun tai laitettu loppuyöksi hotelliin. Muita vaihtoehtoja en halua edes ajatella.

Poika oli vastassa lentokentällä ja pitkäkestoisen kotimatkan lopuksi teimme ahtaumisennätyksen mahtumalla matkatavaroinemme kaikki samaan autoon. Onneksi tämä matkan viimeinen osuus kesti vain vajaa 15 minuuttia. 

Kotona olimme noin kahden aikaan yöllä. Kyllä oma sänky tuntui mukavalta :)

8 kommenttia:

Ulriikka kirjoitti...

"On ihmeen hyvä kotiin tulla taas",hienoa,että kaikkien kokemuksienne jälkeen olette turvallisesti kotona taas! Tervetuloa kotiSuomeen!

Tuosta turvallisesta matkasta tuli mieleen erään bussikuskin sanoma,että " turvallista" matkaa ei saa kuin porolta ja hevoselta!

SailaMaarit kirjoitti...

Tervetuloa takaisin <3

RaijaAnnikki kirjoitti...

Niin se on että matkat on kivoja ja lentokentät "mielenkiintoisia". Aina sattuu ja tapahtuu.
Tervetuloa kotiin.

Tanja kirjoitti...

Tervetuloa kotiin! :)

Leila kirjoitti...

Loppuu se pitkäkin loma...ihanaa kun olet taas remmissä!!!

Arja L kirjoitti...

Tervetuloa kotimaahan!
Tulipa mieleeni tuosta teidän Turun kentän yläpuolella lentelystä tapaus muutamien vuosien takaa kun olimme laskeutumassa Goan kentälle. Kiersimme kuin kissa kuumaa puuroa ja ensin syyksi ilmoitettiin että kiitoradalla on romua ja muutamaa kierrosta myöhemmin, että kiitoradalla on lehmä! Pyhä eläin Intiassa,joten piti varmaan hellästi Hänet ohjaille pois :) Mutta aikanaan laskeuduttiin.

Sisko kirjoitti...

Tervetuloa kotiin! Matkalla sattuu ja tapahtuu.=o)

sirkkis kirjoitti...

Tervetuloa Sanna koti-Suomeen! Muu maa mansikka jne. ...
Minulta matkstushalut ovat menneet kokonaan, kun noita viivytyksiä kentillä on jatkuvasti. Milloin lakkoillaan, milloin mitäkin nokipilveä ja estettä lähtöön. Ennen tein vähintään 2 ulkomaanmatkaa vuodessa. No ikäkin tietysti vaikuttaa asiaan.
Kiitos kuulumisista!