Olin isäni kanssa paikallisten sotaveteraaniyhdistyksien
pikkujoulujuhlassa. Sotaveteraani-isäni, joka on 88-vuotias, epäröi
lähtemistään pitkään, mutta sain hänet lopulta houkuteltua juhlaan. Lupasin hakea
hänelle ruuat ja kahvit noutopöydästä, muut mahdolliset tukipalvelut ja kotiinlähdön heti, kun isä sitä haluaa.
Juhlassa isäni (ja minut siinä mukana) ohjattiin kutsuvieraspöytien viereiseen
pöytään. Juhla alkoi sanoilla : "Arvoisat sotaveteraanit, juhlien
kunniavieraat..." Noin 150 hengen vierasjoukossa sotaveteraaneja oli
kahdeksan. Tämä mainittiin erikseen!
Alkoi ruokailu ja luonnollisesti ajattelin, että veteraanit isäni
mukaan lukien kutsutaan ottamaan ruokaa ensin. Veteraanien tukiyhdistyksen
sihteeri, joka itse istui kutsuvieraiden joukossa, ilmoitti, että ensin ruokaa
ottavat kutsuvieraat ja sitten jatketaan
pöydittäin. Kutsuvieraita olivat mm. kunnanjohtaja, kahden seurakunnan papit
puolisoineen, veteraanipiirin edustajat sekä sotaveteraanien tukiyhdistyksen puheenjohtaja
ja sihteeri puolisoineen. Kukaan heistä ei ikänsä puolesta ollut sotaa kokenut.
Pöydittäin kuin mentiin, niin isäni sai ruokansa viimeisenä. Ei kai tämän näin pitänyt mennä, että kunniavieras saa ruokaa viimeisenä!
Ruokailun jälkeen alkoivat kutsuvieraiden puheet, joissa sanallisesti
arvostettiin, kunnioitettiin ja kiitettiin paikalla olleita sotien veteraaneja.
Irvokasta - sanon minä. Sanat puhuvat toista kuin teot. Siis kun ruokaa piti
saada, niin oma suu oli lähinnä. Muuten sanavalmiista joukosta kunpa joku olisi noussut ennen ruokailua ja sanonut,
että veteraanit ensin ja vasta sitten me muut, mutta ei.
Juhlapuheiden jälkeen mitta oli jo niin täynnä, että otin isää käsikynkään
ja me poistuimme juhlasta!
Nyt sitten kysymys, olinko liian herkkähipiäinen veteraaninen puolesta
ja otin pulttia ihan turhasta? Menikö juhlissa kaikki lopulta kuitenkin ihan protokollan ja etiketin mukaan?