keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Linnun tietä maailman ympäri 15

Tälle lintubongaukselle löytyi valokuvasta aivan tarkka päivämääräkin 22.6.2003. Nuorempana, laihempana ja tukka permanenttikikkaroissa poseeraan Dubrovikin kaupunkia kiertävällä muurilla punaruskeat tiilikatot taustalla. 

Eloisa pikkulintu hyppeli muurikierroksella mukana ja lopulta

Oenanthe oenanthe (kivitasku)

halusi tulla myös samaan kuvaan kanssani.


Linnun tietä maailman ympäri 14

Tästä lintubongauksesta on jo aikaa. Lapsia kuvailin Norjassa Jäämeren rannalla ja samaan kuvaan änkesi myös

naakka.


Naakka on seurallinen ja älykäs keskikokoinen varislintu. Lintu on rauhoitettu. Naakka on Varsinais-Suomen maakuntalintu.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Oon mä sentään jotain saanut aikaiseksi!

Pitää nyt tehdä tämä postaus, ettei minun luulla ihan laiskana olleen, vaikka askartelut ovat olleetkin vähissä kesän aikana :)

Nuorempi tytär on ollut kolmen viikon lomalla koti-Suomessa ja jotain äidin tekemään pitää saada mukaan matkalaukkuun.



Näitä laukkuja virkkasin kaksi samanlaista, myös toinen tytär sai omansa.


Ja kyllä se vauvan peittokin hiljalleen valmistuu.

Nyt vaan edessä on se ikävin vaihe eli lankojen päättely ja palojen yhdistäminen. Voi kun löytyis sellainen apuri, joka tekisi nämä jälkityöt ja minä saisin keskittyä pelkästään virkkaamiseen...



Kuukausivaihdon omat kortit Ullalle

Omat korttini aiheesta "vesi".

Kohta uimaan

Ihanat naiset rannalla

Kalojen kaveri

Kyllä Ulla osasi valita heinäkuun aiheen todella nappiin. Vettä on riittänyt!

torstai 9. heinäkuuta 2015

Kuukausivaihto Ullan kanssa 7/2015

Kuukausivaihdossamme on heinäkuussa aiheena vesi. Aihe on tällä kertaa Ullan valitsema.

Tykkään tosi paljon näistä Ullan tekemistä Hilda-korteista.

Kiitos vaihdosta!

Pelastusrengas

Hyppy tuntemattomaan

Piknik veneessä

Extrana oli mukana ATC-kortti, joka toi terveiset Saarenmaalta.


Linnun tietä maailman ympäri 13

Kerran Kyproksella Limassolin kaupungin laitamilla kuului ihmeköynnöksen ja ruusun kukkien joukosta tuttua laulua. 

Mustarastas

se siellä lauleli samoja säveliä kuin koti-Suomessa.


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Linnun tietä maailman ympäri 12

Ihan sillä ensimmäisellä Legolandin reissulla 20 vuotta sitten en ollut uskoa silmiäni, kun näin tämän lintupariskunnan keskellä huvipuistoa. Siellä nimittäin poseerasi täydessä komeudessaan kaksi ihan oikeaa

lunnia


Lunnit olivat myös kesälomamatkalla kotiseudultaan Barentsinmeren lintuvuorelta. Näin tietävältä taholta kuulin :)

Linnun tietä maailman ympäri 11

Hiljainen kansa turvepäineen Suomussalmella vitostien varrella pysähdyttää. Kainuun puolelle oli myös piipahtanut Pohjois-Pohjanmaan maakuntalintu

kurki.



torstai 2. heinäkuuta 2015

Linnun tietä maailman ympäri 10

Meri kimmeltää, purjevene lipuu aalloilla seuranaan uljas kansallislintumme

joutsen

takana kohoaa Bengtskärin majakka.


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Uusia, vaihdettuja ATC-kortteja

Blogipäivitykset ja blogivierailut (ainakin kommenttien kirjoittamiset) jäävät näin kesällä vähäisiksi.

Pääasiassa aika kuluu mökillä ja puutarhahommia tehdessä. Niiden lomassa pitää kuitenkin välillä huilata ja ATC-korttien tekeminen on sitä parasta huilaamista!

Meillä oli tänään Turussa livevaihtotapaaminen ja sitä varten tein uusia ATC-kortteja. Suurin osa korteista menikin "kaupaksi".

Kiva oli taas tavata Piiku, Kotilaiska, Alice, Tarja K., Marja-Liisa ja Marianne!

Ja tässä näitä kortteja:

Poika ja ruusu 1/3

Poika ja ruusu 3/3

Värikkäästi pukeutunut

Mies

Nuori rakkaus

Mitä hän näkee?

Frida Kahlo mitalilla palkittu

Kotoa lähtenyt

Väsynyt matkamies