lauantai 30. elokuuta 2014

Kesällä 2014

Kukkivat kukat.

Levitettiin multaa.

Ihmeteltiin juhannusrakeita ja syötiin muurinpohjalettuja.

Saatiin kesähuoneeseen viimeinkin lautalattia.

Oli maalausapua.

Saunamökki sai uuden maalin.

Jalkoja hoidettiin saunan jälkeen.

Syötiin paljon kalaa ja kasviksia.

Pikkuveli-kissa toimi rantavahtina.

Rätei!

Blogisurffailun kautta löytää uusia kivoja juttuja. Viimeisin löytö on virkatut tiskirätit. Vähän olin alussa epäilevä, mutta kun sain ensimmäisen rätin valmiiksi ja  koekäyttöön, niin olin vakuttuunut. Hyvin pyyhkii!

Nyt näitä  rättejä on alkanut valmistua enemmän. En ole mikään nopea virkkaaja, mutta kyllä hitaastikin valmista tulee.


Lankana olen käyttänyt sekä Novitan Bambua että Blend bamboota. Novitaa on helpompi virkata, mutta Blend bamboo-langasta löytyy paljon laajempi värivalikoima.



Tämä luonnonvalkoinen on se ensimmäinen, jo käytössä ja pesussa ollut. Ei kovin tasaista virkkausta, mutta tämähän olikin se koekappale.

Nyt mulla on uusii rätei ja vanhoi lumpui. Jälkimmäiset löytyvät vaatekaapistani.

torstai 28. elokuuta 2014

Vaihto Silkun kanssa

Haa, nyt taitaa blogini olla tämän jälkeen ajan tasalla.  Silkun ATC-kortit saapuivat tänään ja saan ne peräti samana päivänä esille blogiini.

Silkun korteissa on aina jotain erityistä, joka kolahtaa.

Kiitos vaihdosta!

Number One

Silmät

Vaihto Anemonen kanssa

ATC-korttivaihdot ovat kyllä niin kivoja!

 Mukavaa, että meitä ATC-harrastajia vielä riittää, vaikka muutama "vanha tekijä" onkin jo lopettanut. Minä tein ensimmäisen ATC-korttini 1/08 eikä vielä ole into laantunut.

Anemonen viehättävät kortit sain jo viime viikolla. Mies toi korttipostin mökille ja minä vuorostani takaisin kaupunkiin. Nyt kylläkin ihmettelen, oliko kortteja nämä viisi vai kenties kuusi. Jotenkin minulla on mielikuva vielä yhdestä kortista... 

Paljon kiitoksia vaihdosta!

Love enkeli

Kotipesä

Tuikkutähti

Tantta ei epäröi 1/2

Tantta ei epäröi 2/2

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Enkulin musiikkihaaste 8/2014

 Enkulin musiikkihaasteen  "Lohtu" -kappale kosketti erityisesti. Musiikkikappale kuuluu laajempaan Live Aid Uusi Lastensairaala 2017 -kokonaisuuteen.

Hyvin herkistynein mielin olen kuunnellut kappaleen sanoja  ja palannut muistoissani vuosissa taaksepäin. Hetkiin, jolloin poikani syntyi ja minulle kerrottiin hänen sydänviastaa. Hetkiin  Lastenklinikalla, jolloin pelko ja toivo vaihtelivat. Hetkiin, jolloin kiitollisuus  sairaalasta kotiin lähdettäessä oli päällimmäisin tunne. 

Poikani täytti 30 vuotta  15.5.


Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa
Katson lohdunkantajaa
Pidän aina lähellä
Kuljen matkan vierellä
Sillä saattajani on
Vasta syntynyt

Toinen satsi uusia ATC-kortteja

Tein nämäkin ATC-kortit mökillä.  Korttien tekeminen oli pikkasen helpompaa, sillä käytössä oli myös pieni laatikollinen kotoa tuotua askartelumateriaalia.

Nyt on miesten vuoro!

Puoliso häkissä  (var. Viltsulle)

Veturiveljet  (varattu)

Automies 1/2  (varattu)

Automies 2/2  (varattu)

Menneen ajan charmia

No, piti sitä sentään yksi naiskorttikin tehdä :)

Pikkukaupungin kuningatar  (varattu)

tiistai 26. elokuuta 2014

Eka satsi uusia ATC-kortteja

Mökkievakossa oleminen sai luovuuden kukkimaan :)

Uusia ATC-kortteja syntyi melkein kuin liukuhihnalta.  Tässä ensimmäisessä satsissa käytin vain niitä materiaaleja, mitä mökiltä löytyi. Onneksi oli muutama kirppikseltä löytynyt kiiltokuva, jotta ei tarvinnut tyytyä pelkästään lehdistä leikattuun materiaaliin. Kahdessa  kortissa pohja on valokuvasta. Lisäksi on käytetty hieman talouspaperia, kynsilakkaa, teippiä, tusseja ja pöllökortissa myös kurkumaa (ei kylläkään paljon näy).

Pöllöilyä  (var. Enkulille)

Päivänkakkarapellolla  (Gunillalle)

K-kissa  (var. Silkulle)

Elo-syyskuussa  (vaihdettu)

Peiliin katsoja  (vaihdettu)

Komeaksi kehutaan  (var. Macalle)

Tässä toisessa satsissa taustat ja kuvat on leikattu lehdistä. Muu (lähinnä tilpehöörit) ovat siitä pienestä askarteluvarastosta, joka otin mukaan mökille, kun kävin perjantaina pikavisiitillä kotona.

Viinimarjojen poimija  (var. Enkulille)

Satumetsän pieni tanssija

Tauolla  (vaihdettu)

Niin, ja kortteja on vielä lisääkin...

Happy!


Viisi päivää olin mökillä. Mökkikirjaan tuli kuitenkin vain yksi uusi sivu, kun oli niin paljon muuta puuhaa. Olen taas innostunut virkkaamaan ja uusia ATC-kortteja on syntynyt todella paljon. 


Elokuun korttini Ullalle

 Sadonkorjuu-kortit ovat jo perillä Ullalla, joten voin julkaista ne omassa blogissani.

Oman puutarhan satoa

Syysmarkkinoilla 1/2

Syysmarkkinoilla 2/2


torstai 21. elokuuta 2014

Putkiremontti

Elämä putkiremontin keskellä ei ole ihan parasta mahdollista. Ja pahin aika on vasta edessä. Olen yrittänyt olla evakossa mökillä, mutta kun niitä hoidettavia kaupunkiasioita on, niin välillä pitää olla kotonakin.



Eilen lähdin jo aamusta tyttäreni luokse ja palasin kotiin vasta illalla, koska koko päivän oli vesi poikki ja viemäreitä ei saanut käyttää.  Illalla  vettä tuli ja vessaa sai käytää, mutta alakerran teknisiin tiloihin oli jätetty joku "helvetinkone" päälle, joka piti koko yön sellaista ääntä,  joka lähinnä muistutti porakoneen ääntä kiviseinää porattaessa. Tätä kun koko yön kuuntelee, niin ei ehkä ole aamusta ihan parhaalla tuulella :(



Päiväaikaisen työn äänet kyllä ymmärrän, mutta en tätä öistä meteliä, josta ei edes ilmoitettu etukäteen.

Marraskuun loppuun mennessä pitäisi olla valmista. Huh, huh - voi tässä vielä pinna kiristyä, siis entisestään.

Uusia askarteluja ja blogin päivityksiä tulee jatkossa putkiremontin ehdoilla!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Elokuun ATC-korttivaihto Ullan kanssa

Vuorokuukausina valitsemme aiheen ja nyt elokuussa on vuorossa minun ehdottamani aihe sadonkorjuu.

Ulla teki todella herkulliset kortit. Syksyn satoa parhaimmillaan :)

Sienisatoa vadelmapedillä

Makeaa mahan täydeltä

Maan hedelmät

Samassa kuoressa tuli myös neljä muuta kaunista korttia.

Orvokit

Ruusu-rouva

Maailman mittaiset haaveet

Oon ehkä perhonen

Kiitos Ulla!