Maaliskuussa on musiikkihaasteessa soinut Arja Havakan laulamana Lokki-valssi.
ATC-korttini syntyi laulun tunnelmissa.
Lokki (var. Siirille)
Viime hetkiin jäi osallistumiseni. Kortin tein aamulla ja ehdin juuri ja juuri ottamaan siitä kuvan. Sitten veljeni tulikin jo hakemaan minua. Olin luvannut olla apuna veljeni järjestämien lukusten valmisteluissa.
Edellisistä lukusista, joihin olen osallistunut on kulunut 30 vuotta. Silloin vielä vanhempani järjestivät ne lapsuudenkodissani. Nyt järjestelyvastuu oli veljelläni ja paikkana seurakuntatalo.
Illan aiheena oli Psalmien kirja. "Kotiläksyksi" saimme lukea psalmin päivässä.
Kovasti oli iäkästä lukusten osallistujaväki. Mietin, kuinkahan kauan tälläinen lukusperinne vielä jatkuu seurakunnissa. Onko kaupunkiseurakunnissa lukusia?