Nyt olen viikon sisällä käynyt kirppiksillä Turun lisäksi Paimiossa, Hämeenlinnassa, Tuuloksessa, Lammilla ja Vääksyssä.
Yhteenvetona voin todeta, ettei todellakaan mitään suuria löytöjä, mutta jotain pientä aina mukaan tarttuu.
Tähän vihreään herätyskelloon ihastuin heti! Ostopäätöksen tekemistä helpotti kellon hinta 1,50 euroa.
Muu kuvassa näkyvä on hankittu aiemmin kirppiksiltä.
Meillä on jo aiemmin muutamia Arabian Sylvi-astiaston kuuluvia lautasia, skooleja ja tarjoiluvateja. Nyt löytyi yksi kulho lisää.
Koristekuviot ovat haalistuneet ja muuttaneet väriäkin. Lisäksi reunassa on särö. Astia lähti silti mukaan, kun hintaa oli vain 2,50 euroa.
En voi vastustaa tällaisia puukippoja varsinkaan silloin, kun hinta on mielestäni kohdallaan.
Kipot on ostettu eri paikoista ja yhteishintaa niille tuli 5 euroa. Lisäksi mukaan tarttui vanhoja valokuvia askarteluun (1.70 euroa).
Kirppiksellä käynti on hauskaa!
Vaikka ei tekisikään löytöjä, niin aina voi tehdä mielenkiintoisia huomioita myytävästä tavarasta ja niiden hinnoista :)
Edit!
Katso ensin kommentit!
Soo soo tytöt! Ei mun hienoa kelloa saa purkaa atomeiksi!
Idea sinänsä on erinomainen ja pannaan muistiin, mutta juuri tähän kelloon ei kyllä kosketa!
(Voihan kuitenkin olla, että mieli muuttuu ajan kanssa ja kello saa uuden elämän askartelukäytössä.)