sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Haasta itsesi, haaste # 1

Arja L:n uudessa haasteblogissa ensimmäinen aihe on itsetehty tausta ja lisähaasteena jotain syksyisestä luonnosta.

Minä tein kaksi ATC-korttia, joissa molemmisssa on itse tehty tausta.

Kuolema soittaa heille  (vaihdettu)

Alemmassa kortissa olen vastannut myös lisähaasteeseen ja olen kiinnittänyt pohjaan pieniä vaahteran lehtiä

Syksyn kuningatar kissoineen  (var. Silkulle)

Onnittelukortti tyttärelle

Eilen oli Riikka-tyttären syntymäpäivä ja tein päivänsankarille onnittelukortin kirjan kansiin.

Olisikohan tämä jo kuudes tai seitsemäs kirjankansikortti. Nyt tekeminen onnistui aiempaa helpommin ja nopeammin. Sen olen oppinut kokemuksen kautta, että kannattaa valita tuunattava kirja aika tarkkaan siistin lopputuloksen saamiseksi. Vanhat kirjat ovat parhaita.


Tässä näkyy etu- ja takakansi yhdessä.


Onnittelukukat ostin samaan sävyyn.


Tällä kortin osallistun myös Leilan haasteeseen.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Vuoden 2016 ensimmäinen joulukortti

Tästä se alkaa -  toivottavasti!


Kortissa ei ole hyvän joulun toivotusta, sillä ajattelin, että korttia voisi käyttää tarvittaessa myös onnittelukorttina.

Lokakuun Pocket Letter Ullalle

Ullan ja minun Pocket Letter -vaihdossa lokakuun aihe oli kukkaset.

Minun letteristäni tuli niin hempeä ja kesäinen, että itsekin hämmästelen! Olikohan alitajunnassa niin vahvasti muistot kesän kukkaloistosta ohjaamassa askartelua... 
No joka tapuksessa vähän vaihtelua syksyiseen värimaailmaan :)




tiistai 11. lokakuuta 2016

Uusi kansi Happy Planneriin

Halusin tehdä Happy Planneriini vaihtokannet. Lopputuloksena on kuitenkin vain yksi kansi, sillä sen verran oli vaikeuksia sen yhdenkin tekemisessä, että into pikkasen lopahti.


Minulla on jo jonkin aikaa ollut Happy Plannerin oma rei'itin, jolla saa yhdeksän reikää kerralla. Ongelmaksi muodostui se, että rei'ittimessä ei pystynyt rei'ittämään paksua pahvia. Lopulta löytyi sen verran ohut pahvi, joka sopi juuri ja juuri rei'ittimeen. Päällystin pahvin päälipuolelta itse tehdyllä paperilla ja sisäpuolelta skräppipaperilla. No, sen jälkeen oli paksuutta sen verran etten pystynytkään enää rei'ittämään!

Pikkasen siinä sitten manailin. Totta puhuen vähän enemmänkin...

Jotain piti keksiä. Leikkasin alkuperäisestä pahvista kaistaleen ja rei'itin sen. Sitten piti keksiä yhdistäminen. Vajaa sentti päällekkäin ja liimalla yhteen. Saumakohtaan washiteippiä ja pitsiä. 

Kannen koristelin pienellä pitsiliinalla, yhdellä ATC-kortilla ja silkkipaperille tehdyille leimailuilla.

Sen verran turhauduin rei'ittämisen vastoinkäymisistä että takakansi jäi tekemättä - toistaiseksi.

Ehkä teen kokonaan uudet kannet, kunhan olen ratkaissut tuon rei'itysongelman.

Laitan vielä kuvan tuosta kannesta sisäpuolelta.


Kuukausivaihto Ullan kanssa 10/2016

Näin hurmaava, kaunis, hempeän värinen kukkatervehdys saapui minua ilahduttamaan :)

Kiitos Ulla!


Muutama kortti vielä erikseen.



Ulla on oikea 3D-tekniikan mestari. Niin pikkutarkkaa ja huolellista työtä. En voi kuin ihmetellä ja ihastella. Minun kärsivällisyyteni ei todellakaan riittäisi tällaiseen tarkkuuteen.

torstai 6. lokakuuta 2016

Pieniä kirjoja

Haluaisin oppia ihan oikeaa kirjansidontaa, mutta nyt toistaiseksi pitää mennä mahdollisimman helpolla tavalla.

Susanna esitteli blogissaan jossakin vaiheessa helpon tavan tehdä pikkukirjoja. Olisin laittanut suoran linkin ko. postaukseen, mutta en nyt löytänyt sitä. 


Tallinna-kirjanen oli matkassa mukana, kun vietin ystäväni kanssa muutaman päivän syyskuun alussa Tallinnassa.



Siihen oli mukava tehdä pientä matkakertomusta.

Tänään valmistui tämä kangaspäällinen kirja. Kankaan olen muistaakseni saanut joltakin askarteluystävältäni.





Vielä lyhyt selostus, miten olen tehnyt nämä pikkukirjaset.


Kaksi pahvinpalaa kiinnitetään toisiinsa niin, että pahvien väliin jää noin 5-7 mm. Kannet päällystetään paperilla tai kankaalla. Koristellaan halutulla tavalla. Kirjan sivut (keskeltä taitetut paperit) kiinnitetään kansiin kumilenkin avulla.  Toista kumilenkkiä käytetään kirjan sulkemiseen. Sivuja voi sitten koristella niin paljon kuin haluaa. Itse olen käyttänyt lähinnä washiteippejä sivujen reunoissa, jotta jää riittävästi tilaa kirjoittamiselle.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Henrik VIII ja hänen puolisonsa

Englannin kuningas Henrik VIII on kiehtonut minua koulun historian tunneilta asti. Samoin hänen kuusi vaimoaan.

Nyt teinkin ATC-korttisarjan 

Henrik VIII ja hänen puolisonsa.

Kortit jäävät itselle - ainakin toistaiseksi.

Henrik VIII

Puolisot tulevat aikajärjestyksessä.

Katariina Aragonialainen

Anna Boleyn

Jane Seymour

 Anna Kleveläinen

 Katariina Howard

Katariina Parr

Ostin alkukesästä kirppikseltä Henrik VIII:n elämänkerran. Nyt en vaan muista, mihin olen sen laittanut. Nyt pitää kyllä aloittaa määrätietoinen etsintä.

Onnittelukortti anopille

Anoppi täytti 90 vuotta 1.10. 
Tein hänelle onnittelukortin kirjan kansiin.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Kortti Armiidalta (ja vaihto)

Sain Armiidalta tämän hurmaavan syyskortin.


Ja kyllä mun on esiteltävä myös omassa blogissani tämän suloinen ATC-kortti, johon rakastuin heti ensi silmäyksellä :)  Kiitos!

OMG

Rump Rump Rullaa -haaste

Rump Rump Rullaa -haasteen kaikki kortit ovat nähtävillä Ainon blogissa.
Mansikka voitti mustikan ylivoimaisesti.

Sain tämän Susannan tekemän suloisen kortin.

Mansikkatyttö

Minun korttini:

Oma maa mansikkahillo

Kiitos Susanna kortista!

Kiitos Aino haasteesta!