tiistai 11. lokakuuta 2016

Uusi kansi Happy Planneriin

Halusin tehdä Happy Planneriini vaihtokannet. Lopputuloksena on kuitenkin vain yksi kansi, sillä sen verran oli vaikeuksia sen yhdenkin tekemisessä, että into pikkasen lopahti.


Minulla on jo jonkin aikaa ollut Happy Plannerin oma rei'itin, jolla saa yhdeksän reikää kerralla. Ongelmaksi muodostui se, että rei'ittimessä ei pystynyt rei'ittämään paksua pahvia. Lopulta löytyi sen verran ohut pahvi, joka sopi juuri ja juuri rei'ittimeen. Päällystin pahvin päälipuolelta itse tehdyllä paperilla ja sisäpuolelta skräppipaperilla. No, sen jälkeen oli paksuutta sen verran etten pystynytkään enää rei'ittämään!

Pikkasen siinä sitten manailin. Totta puhuen vähän enemmänkin...

Jotain piti keksiä. Leikkasin alkuperäisestä pahvista kaistaleen ja rei'itin sen. Sitten piti keksiä yhdistäminen. Vajaa sentti päällekkäin ja liimalla yhteen. Saumakohtaan washiteippiä ja pitsiä. 

Kannen koristelin pienellä pitsiliinalla, yhdellä ATC-kortilla ja silkkipaperille tehdyille leimailuilla.

Sen verran turhauduin rei'ittämisen vastoinkäymisistä että takakansi jäi tekemättä - toistaiseksi.

Ehkä teen kokonaan uudet kannet, kunhan olen ratkaissut tuon rei'itysongelman.

Laitan vielä kuvan tuosta kannesta sisäpuolelta.


5 kommenttia:

Silkku kirjoitti...

Oi miten ihastuttava kansi, mä sitten niin rakastan tuota värimaailmaa:) On sinulla ollut pähkäilemistä mutta selvisit;)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upea kerrassaan. Värimaailma on todella ihana.

Minullakin on happyplanner. Mistä olet löytänyt reiittimen, muistaisitko. Olisi kiva lisätä omia sivuja.

Jaana H-V kirjoitti...

Kaunis!

Maca kirjoitti...

Sinun sivuillasi näinkin kansiin tehtyjä kortteja! En millään muistanut postatessani, kenellä niitä oli.Kiitos ideasta!

Sisko kirjoitti...

Kaunista! Mitäs jos alkaisi kasta tuota niin, että olisi ensin se mihin tulee reijitys. Siis ihan oikeassa koossa. Siihen ne reijät ja sitten alkaisit koota tuota muuta.