torstai 5. maaliskuuta 2015

Hylsykirja Susannalta

Ensin haluan kuitenkin esitellä uuden kaverini

Nelli Nokkelan


Susannahan on tehnyt tällaisia hauskoja pikkunukkeja "Outoja otuksia". Yksi niistä nousi heti suosikikseni ja tämän kirjoitin myös kommentteihin. Enpä olisi silloin osannut ajatella, että Nelli Nokkela voisi jonaina päivänä muuttaa meille. 

Tuossa nyt vieressä Nelli Nokkela katselee touhujani.

Sitten varsinaiseen asiaan. Ehdotin Susannalle vessapaperihylsyistä tehdyn pikkukirjasen vaihtoa. Susanna innostui heti  asiasta ja sovimme vaihdosta. Jo pari päivää sitten sain paketin, jossa tämä ihastuttava kirjanen oli.









Susanna osaa väri-ilottelun!

 Kirjasessa on kansilehdet ja ja viisi "hylsytaskua". Susannan kirja on huomattavasti isompi kuin minun tekemäni. Kyselinkin tästä Susannalta ja selvisi, että olemme tehneet kirjat vähän eri tekniikalla. Nyt pitääkin opetella tämä toinen tekotapa.

Susanna on varmasti painanut mieleensä, että Frida Kahlon persoona ja taide puhuttelevat minua, sillä pikkutaskussa on Frida Kahlon kuva.

Hylsytaskuissa on viisi tagia, joissa kussakin on Tuula Turusen runo.





Tarkoituksella en kuvannut kaikkia kirjan sivuja ja tageja erikseen, jotta tästä postauksesta ei tulisi aivan huippupitkää.

Sanat eivät kuitenkaan riitä kuvamaan ajatuksiani ja tunteitani, joten  kirjoitan vain tämä kaksi sanaa:

SUURKIITOS SUSANNA!


4 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Oleppa hyvä vaan ja Nelli Nokkelakin pääsi hyvään kotiin ;)Kirjaa oli kiva tehdä.

Eija kirjoitti...

Mahtavat värit kirjassa ja Nelli Nokkela on ihastuttava!

sini kirjoitti...

On tuo kuvissakin jo ihan huikean näköinen ja livenä varmasti tuhatkertaisen kaunis!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tämä on NIIIIIN IHANA