lauantai 9. huhtikuuta 2016

Täysin hurahtanut!

Olen nyt täysin hurahtanut näistä maalarinteippikokeiluista.


Nyt teipit ovat leivinpaperin päällä, koska halusin kokeilla embossausta. No, alimmassa teipin pätkässä sitä on kokeiltu. Tosi huolimattomasti leimattu, mutta todistettu, että embossaus voi toimia. Todettu myös, että teippi voi kärventyä, jos kuumailmapuhallinta pitää liian kauan samassa kohtaa. Todisteena on epämääräinen ruskea kohta.

Pohjatyön tein vesiväreillä. Lisäksi käytin tusseja kahdessa ylimmässä teipissä.

Kiitos Silkulle edellisen postauksen kommenteissa olevasta videolinkistä.

En tiedä muita videoita, joissa olisi kyseessä juuri maalarinteippi (tai vastaava). Monessa videossa teippejä tehdään kaksipuolisen teipin ja paperisuikaleiden avulla.

Uskon, että kyllä näistä minun teipeistäni vielä tulee oikein hyviä, kunhan jaksan harjoitella. Nyt on niin suuri into tehdä ja kokeilla eri juttuja, että ainakin huolellisuus kärsii.


7 kommenttia:

Anemone kirjoitti...

Kivan näköistä ja mielenkiintoista. Ehkä minäkin joskus :)

Armiida kirjoitti...

Hauskan näköistä jälkeä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Wau miten hauska idea ja ihanaa jälkeä syntyy.

TiinaJ kirjoitti...

Hei! Se pakasteteippi,mitä mulla on, on 2 cm leveää.... ja on merkiltään scotch. On kyllä ihan samanväristä kuin maalarinteippikin. Kokeilin juuri, niin irtoaa kivasti leivinpaperista, jos innostun kanssa kokeilemaan tuota embossausta, sinulta saa kivoja vinkkejä ;)

Silkku kirjoitti...

Wau! ihania teippejä jälleen:)

Jaana H-V kirjoitti...

Sinusta on tullut oikein teippisuunnittelija! Hienoja ovat!

alice k. kirjoitti...

Nämäpä upeita!