maanantai 11. helmikuuta 2019

ATC-korttinäyttely Raision kirjastossa

Piiku jo omassa blogissaan esitteli Raision kirjaston aulassa olevaa

ATC-korttinäyttelyä.

Lisään täydennykseksi muutaman kuvan.


 Piiku järjestelee kortteja vitriiniin.

 Meillä oli käytössä vain yksi vitriini, vaikka niitä olisi tarvittu ainakin 2-3. Piti tehdä äärettömän ankaraa karsintaa esille laitettavista korteista. Omien korttiemme lisäksi halusimme näyttelyyn muutaman muun ATC harrastajan kortteja. Tarkoitus oli saada esille monipuolisesti erilaisia kortteja.

Tämän näyttelyn innoittamana lajittelin omat korttini tekijöiden mukaan. On pakko tunnustaa, että ATC-harrastuksen alkuvuosien erinomaiset säilytys- ja lajittelusysteemit olivat menneet pikkasen retuperälle.
Työ oli todella hidasta, sillä vähän väliä oli pysähdyttävä ihastelemaan pitkään jotain tiettyä korttia.

Äärettömän kiitolliseksi tunsin itseni niiden ATC-korttiaarteideni äärellä.

Aloinkin haaveilla sellaisesta näyttelystä, jossa olisi esillä vähintään yksi tai mieluummin useampi kortti jokaiselta ATC-vaihtokaveriltani.

Tällä kertaa näyttelyssä on kortteja Anskulta, Enkulilta, Sailalta, Vikkeltä, Sussulta ja Tarja K:lta  Piikun ja minun korttien lisäksi.










Näyttelyyn liittyvän ATC-askarteluillan pidimme kirjaston tiloissa 4.2.2019.

Nuorin askartelija oli 6-vuotias poika, joka teki kaksi ATC-korttia, joihin ihastuin erityisesti.




6 kommenttia:

Silkku kirjoitti...

Ihanaa että järjestitte näyttelyn, on kiva että ihmiset saavat edes hiukan tietää mitä tämä harrastus on :)

SailaMaarit kirjoitti...

Kiitos 😊💕

Eija kirjoitti...

Aivan upeaa, kun järjestätte näyttelyn :)

Jaana H-V kirjoitti...

Vau, upeeta!

Armiida kirjoitti...

Upea idea tämä näyttely. Harmi kun on niin pitkän matkan päässä, että saan tyytyä ihailemaan vain kuvissa.

Der Seidenspinner kirjoitti...

Voi miten hienoa että olette pitäneet näyttelyn! Miksiköhän tämä on mennyt minulta ihan ohi?! Upeita kortteja!